Liuskekivi

Vinkkejä pihatalkoisiin kevättä vasten

Mietitkö tällä hetkellä omaa liuskekivipihaa? Minkälainen se on? Onko siinä jotain parannettavaa?

Käsittelemme blogisarjassamme ideoita ja vinkkejä kivipihalaittoon. Kannattaa lukaista, jos pihan kiveys on ajakohtainen asia. Keräsimme viisi vinkkiä, joista tässä blogissa esittelemme kaksi. 

Kaunis piha, kaunis ympäristö. Se ei ole ainoastaan silmäniloa, vaan ympäristön esteettisyydellä on paljon positiivisia vaikutuksia myös hyvinvointiin ja terveyteen. Kauniisti tehty pihaympäristö puutarhan viherkasvien kanssa lievittää stressiä.

Jos suunnittelet pihallesi piharemonttia ja kesään on noin puoli vuotta aikaa, olet myöhässä. Suuremmat pihan kunnostus -projektit kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, koska kiinteät rakenteet, kuten aidat ja terassit tarvitsevat rakennusluvat. Yleisen käytännön mukaan luvat on hankittava, mikäli suunnitelmissa on suuri muotoinen pihan ehostusprojekti. Suunnittelu ja rakennuslupien saaminen ovat siis aikaa vieviä prosesseja, joihin kannattaa varata aikaa vähintään vuosi. Mutta se on erittäin kannattavaa, sillä asumisviihtyvyyden lisäksi pihan ehostus nostaa asunnon arvoa siinä missä vanhan talon remontointikin. Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

 Piha kaipaa remontteja ajoittain samalla tavalla kuin rakennuksetkin, jotta se pysyy viihtyisänä ja toimivana kokonaisuutena. Pihasuunnittelussa mieltymyksiä ja makuja voi olla hyvin monenlaisia. On järkevää hyödyntää vihersuunnittelijan asiantuntevia palveluita. Silloin on helpompi hahmottaa kustannusarviot ja käytännön toteutus piharemontissa. Piharemontin voi halutessaan myös jaksottaa pidemmälle aikavälille, jopa useamman vuoden ajalle myös mielekkäässä työjärjestyksessä. Kun hyödynnät pihan ehostamisessa ammattilaisen palveluita, vältyt myös käyttämästä vääränlaisia materiaaleja.

1. Tilannekartoitus alkuun on ehdoton

Alkuvaiheessa tehdään tilannekartoitus pihan nykyisestä tilanteesta. Tilannekartoituksessa listataan ongelmakohdat. Katsotaan, että mitä halutaan säilyttää ja mistä halutaan päästä eroon. Alkukartoituksessa hyödynnetään tontin asemapiirrosta, johon merkitään kaikki kiinteät rakenteet aidoista säilytettäviin kasveihin.

Kuntoarvio on järkevää tehdä myös jo remontin alkuvaiheessa, sillä se helpottaa paljon päätöksen tekoa. Turvallisuuden kannalta kannattaa tarkistaa pihalla olevien puiden kunto. Järkevää on poistaa pihalta hyvin iäkkäät puut. Toisaalta jo yhden isomman kasvin, esimerkiksi puun poistaminen voi muokata radikaalisti pihapiirin yleisilmettä. Se ei pelkästään vaikuta omaan pihaan, vaan mahdollisesti myös naapureiden maisemaan. Turvallisuusarvio on suositeltavaa tehdä myös mahdollisille pihalla säilytettäville leikkivälineille. Tärkeää on myös käydä läpi rappujen turvallisuus.

2. Päästä luovuus valloilleen

Pihan ehostuksen suunnittelu on mukavaa. Siinä pääset tekemään luovaa työtä halutessasi alan ammattilaisen kanssa, jolta voi hyödyntää hyviksi todettuja ideoita. Suunniteltaessa pihan ehostusta mieleen voi tulla, että onko piha riittävän tilava ja mitä piha vielä kaipaa. Mieleen voi juolahtaa monenlaisia kysymyksiä, kuten minkälainen pihan valaistus voisi olla, kaipaako piha leikkipaikkaa tai kasvimaata tai pitääkö auton parkkipaikkaa laajentaa. Pihapiireissä, joissa on asuttu jo useamman vuoden ajan, kannattaa hyödyntää pihoille syntyneet totutut kulkureitit ja muodostuneet polut pihasuunnittelussa. On yleistä, että pihaa ehostaessa motiivina on helpotuksen tuominen vihertöihin. Pihaa voi ehostaa ja virkistää myös ihan muuten vaan, sillä vaihtelu virkistää. Ehostamisen voi suorittaa myös pelkästään vain tiettyyn kohtaan pihasta tai sitten voi ehostaa samalla kerralla koko piha-alueen puutarhoineen. Kuten aiemmin mainitsinkin, niin pihan ehostukseen kannattaa varata reilusti aikaa. Projektin kestot voivat vaihdella riippuen siitä, että mitä suunnittelee tekevänsä ja kuinka suuri piha on kyseessä.

Vaikka suunnittelu luovana projektina voi olla mukavaa, on se silti melko vaativaa. Asemakaavassa voi olla pihajärjestelyihin liittyviä määräyksiä. Tällaisiin seikkoihin kuuluu muun muassa puiden säilyttämiset ja autopaikkojen määrät. Hyvin suunniteltu pihavalaistus tekee pimeällä liikkumisen turvalliseksi piha-alueella. Se edistää samalla myös pihan estetiikkaa, tuo tunnelmallisuutta ja voi myös tuoda ryhtiä puutarhan ilmeeseen. Kaunis ja samalla toimiva valaistus syntyy sähköalan ammattilaisen, arkkitehdin ja pihasuunnittelijan yhteistyönä. Samalla huomioidaan tietenkin pihan omistajan eli asiakkaan toiveet.

..jatkuu ensi viikolla.. 

Tutustu pihaliuskekivi valikoimaan